Opec harkitsee taas öljyntuotannon rajoittamista

Öljyntuottajamaiden järjestö Opec saattaa leikata raakaöljyn tuotantoa jo toisen kerran tämän vuoden aikana.

Öljynporausta

Vahvistuneet tiedot Opecin supistussuunnitelmista eivät vaikuttaneet tänään raakaöljyn hintaan. Opec kokoontuu seuraavan kerran Wienissä ensi viikon perjantaina eli 16. maaliskuuta. Uutistoimisto Reutersin Tokiossa tavoittama saudilähde sanoo, että todennäköisyys tuotannonrajoitukseen on erittäin suuri.

Opec haluaa pitää raakaöljyn hinnan 25 dollarissa tynnyriltä. Opecin öljyn hinta oli eilen 24,52 dollaria. Tiistaiaamuna noteerattu kalliimpi Pohjanmeren Brent-laatu oli 26,62 dollarissa ja vielä kalliimpi Yhdysvaltain light crude 28,55 dollarissa tynnyriltä. Brentin ja light cruden hinnat eivät juuri muuttuneet eilisestä.

Helmikuun alussa Opec supisti öljyntuotantoa 1,5 miljoonalla tynnyrillä päivässä. Maailman suurimman öljyntuottajan Saudi-Arabian sekä Iranin ja Qatarin johtajat ovat viime aikoina esittäneet näkemyksiä, että öljyn hintaa pitäisi korottaa. Opecin epäilyt siitä, että hinnat olisivat laskussa, johtuvat Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisesta.

Öljyn kysynnän alentumisesta on jo merkkejä Yhdysvalloissa ja Yhdysvaltain viennistä riippuvaisissa Aasian maissa. Myös Maailman energiajärjestö IEA on alentanut tämän vuoden kulutuksen kasvuennustettaan 1,9 miljoonasta 1,5 miljoonaan tynnyriin päivässä.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.