Oppositio hyväksyy tulevaisuuspaketin rahoittamisen Sonera-tuloilla

Hallituksen kaavailut käyttää osa Soneran osakkeiden myyntitulosta ns. tulevaisuuspaketin rahoittamiseen sai oppositiolta myönteisen vastaanoton eduskunnan kehyskeskustelussa tänään. Keskusta piti valtiovarainministeri Sauli Niinistön aikeita myönteisenä yllätyksenä. Se merkitsee ryhmän mielestä muutosta hallituksen ja valtiovarainministeriön politiikkaan.

Seppo Kääriäinen muistutti, että tähän asti hallitus on tiukasti pitänyt kiinni lähes kaikkien Sonera-rahojen käyttämistä valtionvelan hoitoon. Kääriäisen mielestä tällainen menettely onkin "hallitussa määrin" oikeaa tulevaisuuspolitiikkaa. Yhtä lailla sitä on uuden varallisuuden luominen yhteisillä varoilla.

Kääriäinen kaipaa Niinistön tulevaisuuspakettiin satsausta hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden kunnosta huolehtimiseen koko maassa. Hyvän kunnon vaatimus koskee myös teitä ja rautateitä. Lisäksi paketissa tulisi panostaa tutkimukseen, tuotekehitykseen ja koulutukseen sekä tukea pienyrityksiä kansainvälistymisessä ja markkinoinnin ongelmien voittamisessa.

Kehyksiin voi myös hirttäytyä

Kristillisen liiton Bjarne Kallis arvosteli hallitusta hirttosilmukan asettamisesta omaan kaulaansa. Vaikka mm. työttömyyden, koulujen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen vaikeudet ovat tiedossa, hallitus on lyönyt kiinni vuoteen 2004 saakka ehdottomat raamit menoille.
-Me toivomme, että hallitus onnistuu näiden kehysten puitteissa hoitamaan ne yhteiskunnalliset ongelmat, jotka meille kaikille olivat vielä vuosi sitten niin tärkeitä.

Kallis ihmetteli, että hallitus vetoaa ehdottomassa linjassaan valtion velkaan. Se vaihtelee kuitenkin päivästä toiseen valuuttakurssien muutosten myötä.
-Onko velka 402,2 vai 402,8 miljardia markkaa on kansalaisille vähemmän tärkeää kuin se, että yhteiskunnallisia palveluita on saatavissa silloin kun niitä tarvitaan.

Perussuomalaisten Raimo Vistbacka ehdotti valtion osakkeiden myynnistä saamien tulojen jakamista kolmeen osaan. Kolmannes tulisi panna eläkerahastoihin, kolmannes velan lyhennyksiin ja kolmannes sekä työllisyyttä edustaviin investointeihin että pienituloisten veronalennuksiin.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.