Oriola-KD etenee Moskovaan

Lääketukkuri Oriola-KD etenee Venäjän markkinoille. Yhtiö kertoo ostavansa enemmistön moskovalaisesta apteekkiyhtiöstä Vitim & Costa sekä lääkkeiden tukkukauppayhtiöstä Moronista.

Kauppahinta on noin 70-90 miljoonaa euroa riippuen yhtiöiden tämän vuoden tuloksesta. Oriola-KD saa 75 prosenttia yhtiöiden osakekannasta.

Lisäksi lääketukkuri sitoutuu ostamaan yhtiöiden loput osakkeet kahden vuoden kuluttua. Lopullinen kauppahinta on sidottu yhtiöiden ensi vuoden tulostahtiin.

Yrityskauppa on selvä strateginen muutos Oriola-KD:lle. Lääkejakelija on tähän asti toiminut pohjoismaiden ja Baltian markkinoilla.

Vitim & Co pyörittää 140:tä apteekkia Moskovassa ja sen lähiympäristössä. Apteekit hankkivat lääkkeensä tukkuyhtiö Moronilta, jolla on kokonaisuudessaan noin viiden prosentin markkinaosuus Venäjän lääkejakelusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.