Orionin tulos heikkeni odotetusti

Lääkeyhtiö Orionin alkuvuoden tulos heikkeni selvästi vuoden takaisesta. Tulos rahoituserien jälkeen jäi kuuteen miljoonaan euroon, kun sitä vuotta aiemmin tammi-maaliskuussa kertyi lähes 25 miljoonaa euroa.

Orionin liikevaihto sen sijaan yli kaksinkertaistui 571 miljoonaan euroon, mikä johtui viime kesänä tehdystä lääketukkuri KD:n ostosta. Orion varoitti tuloksen heikkenemisestä jo kuukausi sitten, ja yhtiö odottaa edelleen myös koko vuoden tuloksen jäävän viime vuotta heikommaksi. Yhtiön tulosta ovat rokottaneet ahdistuneisuuden hoitoon kaavaillun deramsiklaani-lääkkeen kehittelytyön lopettamisesta aiheutuvat kulut sekä korvaavien lääkkeiden käyttöönotto.

Orion arvioi, että huhtikuussa alkanut reseptilääkkeiden vaihto halvempiin vastaaviin tuotteisiin apteekeissa leikkaa sen lääkkeiden kotimaan myyntiä 3-4 prosenttia. Orionin lääkekehitysyhtiössä Orion Pharmassa on jo ryhdytty tehostustoimiin, mutta yhtiön mukaan niiden tulosvaikutukset nähdään vasta ensi vuoden aikana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.