Outokummulle tulossa kartellisakkoja

Tämänkertaiset sakot ovat tulossa vesijohtoputkia koskevasta kartellista. Yhtiölle määrättiin jo viime joulukuussa 18 milj. euron sakot.

Metallikonserni Outokumpu on saamassa EU-komissiolta ensi viikolla sakot kupariputkikartellista, kertoo uutistoimisto Reuters, jonka lähteet pysyvät nimettöminä.

Tämänkertaiset sakot ovat tulossa vesijohtoputkia koskevasta kartellista. Outokumpua on epäilty kartelleista sekä kuparisten ilmastointi- että vesijohtoputkien osalta.

Ilmastointiputkia koskevassa jutussa Outokumpu sai jo viime joulukuussa 18 miljoonan euron sakot osallisuudesta kuparisten ilmastointiputkien markkinoiden jakamiseen vuosina 1998-2001.

Outokumpu on ilmoittanut valittavansa tuolloisesta päätöksestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen.

Euroopan komissio aloitti kupariputkikartelleja koskevat tutkimukset maaliskuussa 2001 useissa maissa. Kartellista epäiltyjen joukossa on italialaisia, saksalaisia, ranskalaisia, brittiläisiä ja amerikkalaisia yhtiöitä.

Euroopan komission tiedottaja ei suostunut kommentoimaan tietoja. Outokumpu on ilmoittanut aiemmin kommentoivansa koko prosessia vasta, kun myös vesijohtoputkia koskeva päätös on saatu.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.