Outokummulta huono tulos

Teräsyhtiö Outokummun viime vuoden tulosta leimaavat raskaat tappiot, mutta yhtiö kertoo vahvasta kassavirrasta. Ruostumattoman teräksen tuottajille viime vuosi oli vaikea. Maailmanlaajuinen taantuma heikensi kysyntää rajusti kesän pienestä kysyntäpiikistä huolimatta.

Sopeutuakseen heikkoon kysyntään Outokumpu toteutti raskaita tuotannon leikkauksia; keskimääräinen kapasiteetin käyttöaste vuonna 2009 oli hyvin alhainen eli 60 %. Ruostumattoman teräksen toimitukset olivat 1,03 milj. tonnia eli 28 % pienemmät kuin vuonna 2008.

Outokummussa toteutettiin tiukka säästöohjelma, joka toi noin 185 miljoonan euron säästöt. Mutta sekään ei riittänyt kuittaamaan heikentyneen kysynnän aiheuttamia tulonmenetyksiä.

Vuosi 2009 oli raskaasti tappiollinen. Liiketappio oli 438 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 liiketappio oli vain 63 miljoonaa euroa. Operatiivinen tulos, johon ei sisälly raaka-aineisiin liittyviä varastotappioita ja kertaluonteisia eriä, oli 340 miljoonaa euroa negatiivinen.

Loppuvuonna pientä parannusta

Vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä Outokumpu kirjasi ensimmäisen tulosparannuksen edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketappio oli 29 miljoonaa euroa verrattuna vuoden 2008 neljännen neljänneksen 271 miljoonan euron tappioon.

Tappioista huolimatta Outokummun kassavirta jatkui positiivisena vuonna 2009. Liiketoiminnan kassavirta oli 198 miljoonaa euroa, sillä käyttöpääoma pieneni alhaisempien varastotasojen ja metallien hintojen seurauksena. Yhtiön tase säilyi suhteellisen vahvana ja velkaantumisaste oli 48 %. Hallituksen osinkoehdotus vuodelta 2009 on 0,35 euroa osakkeelta (2008: 0,50 euroa).

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.