Outokummun tulos nousi

Metallikonserni Outokummun liikevaihto ja tulos ovat kohenneet alkuvuonna.

Yhtiön puolen vuoden liikevaihto nousi viimevuoden 2,82 miljardista eurosta 2,91 miljardiin euroon. Tammi-kesäkuun osalta tulos ennen satunnaisia eriä koheni 243 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 130 miljoonaa.

Yhtiön toisen neljänneksen liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa 1,53 miljardiin euroon, kun se tammi-maaliskuussa oli yhteensä 1,38 miljardia euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä koheni 159 miljoonaan euroon kevättalven 84 miljoonasta.

Yhtiö odottaa kuluvan neljänneksen tuloksen jäävän edellistä heikommaksi. Koko vuoden tuloksen uskotaan kuitenkin muodostuvan merkittävästi paremmaksi kuin viime vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.