Outokumpua vastaan ryhmäkanne

Outokummun Yhdysvalloissa toimivaa kuparitehdasta syytetään kartellista. American Copper & Brass -yhtiö on nostanut ryhmäkanteen Outokumpu Copperia vastaan Tennesseen liittovaltion tuomioistuimessa. Kanteessa haetaan korvauksia niille, jotka ovat ostaneet kuparisia vesijohtoputkia yhtiöltä ajanjaksolla, joka alkaa vuonna 1988 ja päättyy vuoden 2001 maaliskuun lopussa.

Outokummun käsityksen mukaan samaa kannetta ollaan nostamassa myös Outokumpu Oyj:tä ja Outokumpu Copper Products Oy:tä vastaan. Outokumpu pitää syytöksiä perusteettomia. Kantaja väittää, että putkien hinnat olivat korkeammat, koska useat kupariputkien valmistajat olivat muodostaneet Yhdysvalloissa hintakartellin.

-Vaikuttaa siltä, että kantaja ja sen palkkaamat asianajotoimistot ovat aloittaneet oikeusjutun pelkästään Euroopan komission tutkimusten ja komission Outokummulle sekä useille muille yhtiöille viime vuoden syksyllä langettamien kartellisakkojen perusteella, selvitetään yhtiöstä.

Yhtiö sanoo, ettei kanteessa ei ole yhtään tosiseikkoihin perustuvaa väitettä, jonka perusteella Outokummun voitaisiin katsoa osallistuneen hintakartelliin tai muuhun kilpailulainsäädännön vastaiseen toimintaan Yhdysvaltain vesijohtoputkimarkkinoilla.

-Euroopan komission mittavat tutkimukset osoittivat, että kartelli toimi vain Euroopan unionin alueella eikä sillä ollut vaikutusta Yhdysvaltojen vesijohtoputkimarkkinoihin, vakuuttaa Outokumpu. Nordic Capitalin kanssa äskettäin tehtyyn kuparituoteliiketoiminnan myyntiä koskevaan sopimukseen liittyen Outokumpu on sitoutunut korvaamaan Nordic Capitalille yllä mainituista ryhmäkanteista mahdollisesti aiheutuvat vahingot.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.