Pankkien lainamarginaalit jo prosentissa

kuva: Lehtikuva

Useimpien pankkien lainamarginaalit ovat kohonneet vuodessa yli kaksinkertaisiksi samalla kun lainojen viitekorot ovat tulleet alas.

MTV:n pankkeihin tekemän soittokierroksen mukaan suurin osa pankeista saattaa tarjota omaksi marginaalikseen jopa yhtä prosenttiyksikköä.

MTV:n Uutiset kysyi kuudesta oululaisesta pankkikonttorista, mikä on pankin marginaalikorko 100 000 euron asuntolainassa. Luoton korkohan määräytyy yhdessä pankin marginaalista ja valitusta viitekorosta.

Neljässä pankissa marginaalikorkohaarukka oli 0,6 ja yhden prosenttiyksikön välissä.

- Ehkä pankit tällä hetkellä joutuvat jonkin verran varautumaan mahdollisiin tuleviin luottotappioihin. Lainamarginaalien nousu johtuu kuitenkin suurelta osin pankkien kasvaneista jälleenrahoituskustannuksista eli yksinkertaisesti raha maksaa pankeille tällä hetkellä enemmän, kertoo Handelsbankenin konttorinjohtaja Jari Murtoperä.

Marginaalikoroissa on edelleen korottamispaineita, mutta pankit korostavat koron asiakaskohtaisuutta.

- Asiakaskokonaisuuteen kuuluvat tietysti maksuliikenne, mahdolliset sijoitukset ja säästäminen, Murtoperä painottaa.

Pankkien mukaan marginaalikorkojen nousu prosentin tienoille on paluuta normaaliin liian pienistä marginaaleista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.