Patrian tulos heikkeni lähes puolella

Puolustustarvikekonserni Patria Industriesin tulos heikkeni viime vuonna tuntuvasti.

Patrian tulos rahoituserien jälkeen oli 4,4 miljoonaa euroa eli vajaa puolet edellisvuodesta. Konsernin liikevaihto kasvoi samaan aikaan 5 % ja oli 219 miljoonaa euroa.

Liikevaihdosta puolustustarvikkeiden ja niiden huollon osuus on noin 60 % ja siviilituotteiden loput.

Patrian kannattavuuden heikkeneminen johtuu mm. elektroniikkateollisuuden kysynnän laskusta sekä New Yorkin terrori-iskujen vaikutuksista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.