Historiallisen suuret yt:t - PAU:n mukaan postitoiminta vaarassa

Itellan tänään ilmoittamien yt-neuvotteluiden arvioidaan olevan Suomen työmarkkinahistorian suurimmat. Neuvotteluiden piirissä on 8500:aa postinjakajaa. 

Postialan työntekijöitä edustavan PAU:n mukaan Itellan suuret henkilöstövähennykset vaarantavat postitoiminnan. Posti- ja logistiikka-alan unioni pitää suunnitelmaa 1200 henkilön vähentämisestä ylimitoitettuna.

–Tuollaisella vähennyksellä siellä ei pystytä jakamaan kansalaisille postia viitenä päivänä viikossa niin kuin laki velvoittaa, PAU:n liittosihteeri Heidi Nieminen toteaa.

Unioni varoittaa, että vuoden mittaan on odotettavissa lisää vähennyksiä, jotka kohdistuvat muun muassa sanomalehdenjakeluun. 

– Ei tämä tähän jää. Itellan erilaisten liiketoimintaratkaisujen jälkeen tämähän tulee monistumaan tämän vuoden aikana sanomalehtien jakeluun, postinkäsittelyyn ja esimiestyöhön, PAUn puheenjohtaja Esa Vilkuna arvioi. 

Hinnankorotuksilla vaikutuksensa

Unionin mukaan Itellan hinnankorotukset vähentävät lähetettävien lehtien, kirjeiden ja mainosten määrää. Varsinkaan runsaasti työllistävän mainospostin hinnankorotuksia ei PAUn mielestä olisi pitänyt toteuttaa ilman henkilöstövaikutusten arviointia. 

Myös työmarkkinajärjestö SAK älähti väenvähennyksistä. Työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen vaatii, että irtisanomisten sijaan väkeä vähennettäisiin eläköitymisten ja luonnollisten työpaikanvaihdosten kautta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.