Pekkarinen: Valtio pysyy Fortumin enemmistöosakkaana

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen lupaa, että valtiolla säilyy enemmistöosakkuus myös uudessa Fortumin öljy-yhtiössä. Valtio tulee perustettavan yhtiön omistajaksi Fortumin sähköyhtiön kautta.

Lisäksi valtio ostaa öljy-yhtiön osakkeita parin prosentin verran. Näin se saa vähän yli 50 prosentin omistusosuuden ja puhevallan. Pekkarisen haastattelu julkaistiin Etelä-Suomen Sanomissa ja Satakunnan Kansassa.

Eduskunnassa on ihmetelty sitä, että valtio luopuisi enemmistöosakkaan asemasta öljy-yhtiössään. Pekkarisen mukaan Fortum oli pakko jakaa kahtia, koska sekä sähkö- että öljypuolta halutaan kehittää. Valtion varat eivät siihen riitä, vaan rahaa on haettava sijoittajilta.

Fortum ilmoitti kolmisen viikkoa sitten, että se jakautuu kahtia sähkö- ja kaasutoimialaan sekä öljytoimialaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.