Petri Kokko johtotehtäviin Googlelle Piilaaksoon

Google Suomen maajohtaja Petri Kokko siirtyy johtamaan Googlen kansainvälistä myynnin kehittämistä

Kokko siirtyy uusiin tehtäviinsä Googlen pääkonttorille Kaliforniaan vuodenvaihteessa.

Tehtävässään Kokko tulee kehittämään Googlen maaorganisaatioiden myyntiä. Hän on ensimmäinen yhtiön johtoon nimitetty henkilö pohjoismaista.

- Googlella on kaksi voimavaraa: teknologia ja ihmiset. Tehtäväni on keskittyä ihmisiin, löytää parhaat kyvyt yhtiöön töihin ja auttaa saamaan parhaista vielä enemmän irti, kertoo Kokko.

- Googlella pidetään henkilöstöstä hyvää huolta, mutta jatkuva osaamisen ja hyvinvoinnin kehittäminen on elintärkeää myös meille.

Kokko on aiemmin toiminut yhdysvaltalaisen Niken Suomen maajohtajana, Urheilukanavan ohjelmajohtajana sekä mainostoimisto Stream Helsingin toimitusjohtajana. Vuosina 1985-2000 Kokko toimi ammattilaisurheilijana. Kokko voitti vaimonsa Susanna Rahkamon kanssa jäätanssin Euroopan mestaruuden ja MM-hopeaa.

"Suomen painoarvo lisääntyy Googlessa"

Suomen maajohtajaksi siirtyy Anni Ronkainen, joka aloittaa tehtävässään joulukuun ensimmäinen päivä. Tähän saakka Ronkainen on vastannut yhtiön suurista asiakkaista Suomessa.

- Suomalaisyritykset ovat pääsemässä vauhtiin verkkomainonnassa, Ronkainen sanoo.

- Verkkonäkyvyydellä on jatkuvasti suurempi merkitys ostopäätöksiin. Yli 80 prosenttia kuluttajista menee verkkoon hakukoneen kautta. Jos hakukone ei löydä yritystä, ei yritys ole näille ihmisille lainkaan läsnä verkossa.

Googlen henkilökunnan määrä Suomessa lisääntyy ensi vuoden aikana, kun Haminaan rakennettava palvelinkeskus aloittaa toimintansa. Ronkainen arvio Suomen painoarvon yrityksen sisällä kasvavan Haminan myötä.

Ennen Googlea Ronkainen on toiminut muun muassa mainostoimisto McCannin toimitusjohtajana ja Satamassa liiketoimintayksikön johtajana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.