Pienilläkin yrityksillä kiire euroon siirtymisessä

Pienilläkin yrityksillä alkaa olla kiire euroon siirtymisessä. Osaltaan tilannetta hankaloittaa nähtävillä oleva pula esimerkiksi tietotekniikan sekä tili- ja mainostoimistojen asiantuntijoiden palveluista.

Lisää paineita tuovat myöskin pankkien poikkeukselliset aukioloajat vuodenvaihteessa. Viime hetken ohjeistusta euroon siirtymisessä on luvassa yrityksille 20 paikkakunnalla ensi viikolla jatkuvassa koulutusohjelmassa.

Tähän mennessä noin 20 prosenttia yrityksistä on siirtynyt euron käyttöön. Yritykset ovat voineet käyttää euroa vuoden 1999 alusta.

Koulutukseen jo osallistuneiden arvion mukaan käteiskassaa tarvitsevien yritysten suurin huolenaihe on eurojen saanti vuoden alussa. Kovin helppoa se ei olekaan, sillä euroseteleiden hankinta etukäteen on kallista. Hintaa tulee mm. vakuuksista ja asianmukaisten säilytystilojen järjestämisestä.

Eurot on tilattava etukäteen myös vuoden alussa. Tuoteryhmäpäällikkö Seppo Väänänen Sampo-pankista kertoi tänään Helsingissä, että eurojen etukäteishankinnan houkuttelevuutta vähentää myös se, ettei pankeista edelleen jaettuja setelipakkauksia saa avata ennen kuin eurot ovat virallista rahaa vuoden vaihtuessa.

Esimerkiksi kauppaketju ei voi tilata rahoja Jyväskylään ja jakaa niitä edelleen eri puolilla maakuntaa sijaitseviin liikkeisiin, Väänänen muistutti. Näin siksi, että eurot ovat vuodenvaihteeseen asti Suomen Pankin omaisuutta ja pankit ovat niistä vastuussa Suomen Pankille.

Aluepäällikkö Kari Lottanen Suomen Pankista sanoo, että ohjeita tultaneen muuttamaan tältä osin, jotta yritykset voivat varmistaa saaneensa oikeata tavaraa.-Käyttökiellossa eurot pysyvät vuodenvaihteeseen saakka, hän jatkaa.

Kolikkopakkaus ensi hätään

Pienten yritysten rahahuollon helpottamiseksi valtiovarainministeriö teetättää kolikkopakkauksen, jossa on euron ja sentin kolikoita tuhannen markan (168 euroa) arvosta. Tilaus pakkauksesta on tehtävä viimeistään 17. lokakuuta.

Pakkauksia voi hankkia korkeintaan kolme. Yksi pakkaus maksaa 1040 markkaa (175 euroa). Kolikot toimitetaan postin kautta 17. joulukuuta.

Yrityksille esiteltävää materiaalia ja kysymyksiä käytiin läpi Markat euroiksi -koulutusprojektin tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Ensimmäiset koulutustilaisuudet järjestettiin jo vuonna 1998. Kauppa- ja teollisuusministeriön KTM:n lisäksi hankkeessa on ollut mukana useita eri tahoja yrittäjäjärjestöistä EU:hun.

Homma alkaa tilitoimistosta

Projektin sihteeri-tuottaja Pekka Malmberg tiivisti euroon siirtymisen alkavan siitä, että yritys kääntyy tilitoimistonsa puoleen tilitietojen muuttamiseksi euroiksi. Projektin vetäjien mukaan nyt alkaa olla kiire kaikilla yrityksillä, joilla on useampia työntekijöitä.

Projektin puheenjohtajan, johtavan konsultin Raimo Ikosen mukaan pelkästään tietojärjestelmien päivityksessä voi olla työtä, koska järjestelmän tehnyttä yritystä ei enää ole. Mitä pidemmälle työt jättää, sen vaikeampi on saada tarvittavia palveluita. Ikonen muistutti myös, että esimerkiksi arvonlisäverot marraskuulta tulevat maksuun euroina.

Paljon kysymyksiä, vastauksia useamp

i

Ikonen kertoi, että yrityksillä on ollut paljon kysymyksiä, mutta edelleenkään kaikkiin niihin ei aina ole yhtä selkeää vastausta.

Pääsäännön mukaan esimerkiksi kaikki liikesopimukset ovat voimassa vuodenvaihteenkin jälkeen. Ongelmana voivat olla sopimukset, jotka on tehty euroalueen ulkopuolisten yritysten kanssa.

On esimerkiksi väläytelty mahdollisuutta, että huonon sopimuksen tehnyt amerikkalaisasiakas voisi katsoa sopimuksen päättyneen euron vuoksi vuoden vaihtuessa. Ylitarkastaja Olli Aulio KTM:stä kertoi, että ainakin New York, Kalifornia ja Illinnois ovat tehneet päätöksen, jonka mukaan euroon siirtyminen ei riitä sopimuksen irtisanomisen syyksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.