Pienpanimoalan kasvu pysähtynyt Suomessa

Pienpanimoala on kovassa kasvussa muualla pohjoismaissa, mutta Suomessa alan kasvu näyttää pysähtyneen.

Esimerkiksi Tanskassa on syntynyt viiden viime vuoden aikana noin 130 uutta pienpanimoa. Suomessa pienpanimoitten määrä on pysynyt jo pidempään noin 20:ssä.

Pienpanimoliiton puheenjohtajan mukaan suomalaisvalmistajilla olisi oppimista Tanskasta siinä, että yhteistyöhön hakeuduttaisiin myös ruoanvalmistajien kanssa.

- Aika moni pienpanimo tekee vain omaan ravintolaansa. Tanskassa on päinvastoin, siellä pienpanimot ovat lähteneet heti pullottamaan, kertoo puheenjohtaja Pekka Kääriäinen.

Kääriäisen mielestä pienpanimot voisivat myös hakeutua nykyistä aktiivisemmin yhteistyöhön ruoanvalmistajien kanssa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.