Piippo jää pois Elcoteqin hallituksesta

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin perustaja Antti Piippo luopuu paikastaan Elcoteqin hallituksessa. Myös Henry Sjöman jättää paikkansa, niin että Elcoteqin perustajaosakkaista hallituksessa jatkaa enää Jorma Vanhanen.

Elcoteq on siirtymässä yhteen osakesarjaan, mikä pudottaa perustajaosakkaiden äänivallan yhtiössä alle 50 prosenttiin. He jatkavat kuitenkin yhä yhtiön suurimpina omistajina.

Elcoteq kertoo myös, ettei intialaisesta Videoconista tulekaan yhtiön suurinta omistajaa. Neuvottelujen lopettamisesta päätettiin, kun Elcoteqin velkataakka keveni merkittävästi tammikuussa liikkeelle laskettujen hybridilainojen avulla, ja Videoconin alkuperäistä sijoitussuunnitelmaa olisi pitänyt muuttaa.

Elcoteq selvittää yhä eri vaihtoehtoja rahoitusrakenteen vankistamiseksi, ja on sopinut velkojien kanssa sadan miljoonan euron luottolimiittinsä pidentämisestä reilulla vuodella kesäkuun 2011 loppuun. Elcoteq kertoi pari viikkoa sitten sopineensa led-lamppujen valmistuksesta Philipsin kanssa.

Elcoteqin tappio ennen veroja syveni viime vuonna 117 miljoonaan euroon, kun se toissa vuonna oli 53 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto kutistui 3,4 miljardista 1,5 miljardiin euroon.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.