Pikavippien kysyntä nousi yli kolmanneksen

Pikavippien kysyntä on kasvanut tänä vuonna. Tilastokeskuksen luottokantatietojen mukaan niitä myönnettiin heinä-syyskuussa yli kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vippejä nostettiin lähes 360 000 kertaa, yhteensä 83 miljoonan euron edestä. Keskimääräinen pikavippi oli 229 euroa.

Pienlainojen ottajat maksoivat lainoistaan yhteensä yli 20 miljoonaa erilaisia kuluja, eli kulut nousivat lähes 25 prosenttiin.

Pikavippien myöntäjiä oli rekisteröity kaikkiaan 81 kappaletta. Niistä viisi oli uusia.

Vaatimukset pikavippien sääntöjen tiukentamiseen lisääntyvät. Oikeusministeriö asettaakin työryhmän valmistelemaan asiaa. Työryhmä harkitsee muun muassa pikavippien kieltämistä ja velalliselle koituvien kulujen rajoittamista.

Pikavippisäännöksiin valmistellaan tiukennuksia

Pikaluottoja koskeviin säännöksiin suunnitellaan tiukennuksia. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on asettanut työryhmän selvittämään sitä, miten pikaluotoista johtuvia velkaongelmia voitaisiin vähentää.

Pikavippisäännöksiä on jo aiemmin kiristetty, mutta se ei ole auttanut velkapulmiin. Ministeri Henriksson ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi sosiaalisen luototuksen kehittämistä.

Pikaluottoja myönnettiin viime vuonna yli miljoona, ja niiden kysyntä kasvaa edelleen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.