Pk-yritykset ennakoivat työntekijävähennyksiä

Vientikauppaa käyvät pienet ja keskisuuret yritykset näkevät lähitulevaisuuden aiempaa synkempänä. Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n pk-suhdannebarometrin mukaan pk-yritysten vienti on sujunut odotettua heikommin jo kahden ja puolen vuoden ajan.

Viennin ei uskota piristyvän myöskään lähikuukausina, sillä TT:n viime kuussa tekemän suhdannetiedustelun mukaan pk-yritykset pitävät taloudellisia näkymiään yhä heikompana. Heinäkuussa suhdanteiden paranemista odotti 11 prosenttia vastaajista ja heikkenemistä viidesosa. Suhdanteen arvioi pysyvän ennallaan 68 prosenttia vastaajista.

Kannattavuuden heikentymisen takia pk-yritykset ovat jo joutuneet vähentämään työvoimaansa, ja sama suuntaus jatkunee myös lähikuukausina. TT:n osastopäällikön Pekka Tsuparin mukaan tänään julkistetut tulokset ovat huonompia kuin viime viikolla julkistetussa TT:n isojen yritysten odotuksia kuvaavassa barometrissa.

TT:ssä pk-yrityksiä edustavan valtuuskunnan puheenjohtaja Suomen Höyhenen toimitusjohtaja Eero Kotkasaari odottaakin nyt paljon veroratkaisuilta ja perää ansiotuloverotuksen keventämisen jatkamista.

-Lisäksi yritysten sukupolvenvaihdosta koskevalla veronhuojennuksella on jo kiire, sillä sukupolvenvaihdosten suuri aalto on jo käsillä, hän muistutti.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 14.08.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.