Pohjola vähentää väkeä

Vakuutuskonserni Pohjola käynnistää yt-neuvottelut, jotka tähtäävät noin 150 vakinaisen työntekijän vähentämiseen.

Pohjola aikoo vähentää noin 150 vakinaista työntekijää. Vähennykset koskevat myynti- ja palveluverkkoa sekä eräitä pääkonttorin tukitoimintoja. Yhtiö arvioi vähennysten tuovan vuositasolla noin 10 miljoonan euron kustannussäästöt.

Yt-neuvotteluesityksen mukaan henkilöstövähennyksissä käytetään hyväksi luonnollista poistumaa, uudelleen koulutusta, tehtäväjärjestelyjä ja tukipaketteja. Yhtiö pitää mahdollisina myös työntekijöiden irtisanomisia.

Taustalla asiakaskäyttäytymisen muuttuminen


Pohjola ilmoittaa uudistavansa myynti- ja palveluverkkoa vastaamaan muuttunutta asiakaskäyttäytymistä.

Pohjolan mukaan käynnit toimistoissa ovat oleellisesti vähentyneet, kun asiakkaat ovat siirtyneet käyttämään puhelin- ja verkkopalveluita.

Lisäksi yhtiö tekee uudelleenjärjestelyjä kaikissa toiminnoissa. Myynti- ja palvelutoimintojen osalta Pohjola yhdistää mm. konttoreita ja siirtää palveluita yhteistyökumppaneiden ja asiamiesten tiloihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.