Pohjolan tulos heikkeni hieman

Vakuutusyhtiö Pohjolan alkuvuoden voitto jäi hieman edellisvuoden ennätystasosta. Yhtiön alkuvuoden liikevoitto oli 109 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin voitto oli 132 miljoonaa euroa. Vahvistuneen markkina-asemansa vuoksi Pohjola luonnehtii lähiajan näkymiä suotuisiksi.

Myös vakuutustoiminnan tehokkuutta kuvaava yhdistetty kulusuhde heikkeni hieman, mutta Pohjola pitää kiinni siitä, että tältä vuodelta luku saadaan painettua 95 prosenttiin. Alkuvuonna yhdistetty kulusuhde oli runsaat 105 prosenttia. Kun luku on 100, vakuutusmaksutulot riittävät kattamaan korvaukset ja vakuutusten hoidon. Luvusta 100:n ylittävä osa katetaan sijoitustuotoista.

Pohjola ilmoittaa aloittavansa omien osakkeiden hankinnan. Markkinoilta ostetaan korkeintaan kaksi miljoonaa osaketta. Osakkeita voidaan käyttää esimerkiksi mahdollisissa yrityskaupoissa, henkilöstöön kannustinjärjestelmissä, tai ne voidaan mitätöidä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.