Pörssi: Nokia kohosi Motorolan tappion myötä

Osakekurssit koukkasivat selviin pluslukemiin torstaina Helsingin pörssissä yhdysvaltalaisen matkapuhelinkakkosen Motorolan valaessa odotettua pienemmällä tappiollaan uskoa Nokiaan.

Nokia koheni kahden vuoden takaisista pohjaluvuistaan tasan 22 euroon. Nousua kertyi päivän aikana kaikkiaan 6,2 prosenttia. Perässään yläoikealle Helsingin vaihdetuin osake veti sekä telekommunikaatio- ja elektroniikkatoimialan että Hex-yleisindeksin. Indeksi plussasi 3,1 prosenttia lukemaan 7385, ja toimiala reilut viisi prosenttia. Päivän kymmenen nousijan joukkoon kipusivat viestintäjärjestelmiä toimittava Tecnomen, televiestintäyhtiö Comptel, tietoturvayhtiö F-Secure, elektroniikan valmistaja Elcoteq ja ohjelmistoyhtiö Aldata. Myös isosta toimitussopimuksesta kertonut teknologiakonserni Teleste kallistui yli 10 prosenttia.

Kaikkiin teknoihin nousu ei silti tarttunut. Luisua jatkoi teleyhtiö Sonera, joka halpeni lähes 6 prosentilla 7,3 euroon. Myös matkapuhelinvalmistaja Benefon laski noin kolme prosenttia. Painorajoitettu portfolioindeksi päätti lähes edellispäivän tasolle. Indeksi aleni vain 0,02 prosenttia pistelukuun 2905. Toimialoista miinuspuolelle painuivat selvimmin metsäteollisuus, pankki ja rahoitus sekä kemianteollisuus. Metsää rasitti Stora Enso, jonka A ja B päättivät noin kolmen prosentin laskuun. Yksittäisistä osakkeista isoimman romahduksen koki tulosvaroituksen antanut hirsirakentaja Honkarakenne, joka halpeni lähes 8 prosenttia. Kauppaa päivän aikana käytiin suhteellisen vilkkaasti. Kokonaisvaihto oli reilut 684 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.