Pörssikatsaus: Helsinki avasi laskulla

Helsingin pörssissä osakekauppa alkoi odotetusti laskevin hinnoin. Helsingissä seurataan Yhdysvaltain teknologiapörssin Nasdaqin eilistä alamäkeä.

Varttitunnin kaupankäynnin jälkeen yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-yleisindeksi oli noin 2,5 prosentin laskussa. Tuttuun tapaan sitä vetivät alas Nokia ja Sonera. Soneran eilisillan päätöshinnasta oli sulanut pois noin 5 prosenttia ja Nokian runsaat 3 prosenttia.

Nokialla kauppaa käytiin hieman alle 24 eurolla ja Soneralla hieman vaille 12 eurolla. Painorajoitetun hex-portfolioindeksi mittasi laskuksi noin 1,4 prosenttia. Metalliteollisuuden osakkeet kulkivat selvimmin vastavirtaan ja olivat vajaan 1 prosentin nousussa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.