Pörssikatsaus: Mandatum kovassa vedossa

Sampo-Leonian kanssa yhdistyvän Mandatum-pankin osake hätyytteli iltapäivällä lähes 50 prosentin nousua. Kello 13.30 aikaan Mandatumin osake oli noussut 48 prosenttia 9,63 euroon.
Yhdistymisen toisen osapuolen, Sammon kurssi puolestaan oli edelleen alamäessä. Sampoa vaihdettiin 54,20 euron hinnalla eli 2,3 euroa perjantaista halvemmalla.
Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi oli heikentynyt 2,3 prosenttia 13 295 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi oli puolitoista prosenttia miinuksella. Nokian kurssi oli heikentynyt 1,4 euroa 49,05 euroon ja Sonera oli halventunut 1,81 euroa 21,89 euroon.
Keskeisistä toimialoista metsä-, metalli- sekä pankki- ja rahoitusala olivat noin puoli prosenttia plussalla, kun taas tele- ja elektroniikka-ala oli miinuksella kolme prosenttia. Vaihtoa oli koossa 294 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.