Pörssikatsaus: Pörssiviikko päättyi loivaan nousuun

Hex-indeksin nousuvauhti hyytyi jälleen päivän viimeisen tunnin aikana. Kahden prosentin ylämäessä iltapäivällä viilettäneeseen indeksiin kirjattiin päivän lopussa nousua ainoastaan 0,3 prosenttia. Päätöspisteluvuksi jäi 13423.

Perjantain pörssikurssit

Vauhti loppui nyt ennen muuta Soneralta, jonka useamman prosentin nousu taittui lopulta 0,7 prosentin nytkähdykseksi ylöspäin. Päätöshinnaksi tuli 35,89 euroa. Eräs välittäjä arvioi, että ohuen vaihdon vuoksi Soneran eilen alkaneella nousulla ei välttämättä ole kovinkaan vakaata pohjaa. Hän uskoo, että 40 euroa on lähiaikoina Soneran kattohinta, ellei uusia uutisia kuulu.

Nokiakin jaksoi lopulta parantaa eilisestä lopulta ainoastaan 0,3 prosenttia, mikä oikeutti 46,30 euron päätöshintaan. Kännykänkuoria valmistava Eimo, jonka tärkeä asiakas Nokia on, intoutui sen sijaan peräti 8,4 prosentin kiriin.

Päivän tulosjulkistaja HK Ruokatalo päätyi lopulta aavistuksen eilisen päätöstasoa matalammalle. Toinen tuore tulosraportoija Nordic Baltic Holding sen sijaan vahvistui hieman.

Toimialoista metsä heikkeni nyt selvästi ja halpeni kaikkiaan 1,5 prosenttia. Pankit ja rahoitus olivat sen sijaan hyvässä vauhdissa: toimialalle kertyi nousua 1,9 prosenttia pitkälti juuri Meritan emokonsernin vanavedessä. Kauppa kävi todella verkkaisesti, sillä vaihto jäi ensimmäisen jälkipörssin jälkeen noin 470 miljoonaan euroon. Päättyneen pörssiviikon aikana Hex-indeksi on sahannut innokkaasti ylös ja alas. Lopputuloksena oli 0,6 prosentin pudotus viime viikon perjantain päätöstasoon verrattuna.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.