Pörssikatsaus: Vaihto ennätyksellisen vähäistä

Helsingin pörssin Hex-indeksi oli tänään samassa alamäessä muun Euroopan pörssien kanssa. Vaihto oli kovin vähäistä, kun sijoittajat näyttivät pysyvän erossa osakemarkkinoista Irakin sodan uhan alla.

Toivoa piti yllä huomenna odotettava Pohjolan myönteinen tulos. Rahaa ei ole kuitenkaan liikkeellä, kuvailivat markkina-asiantuntijat keskiviikon tunnelmia. Tästä vuodesta on tulossa oikein kamppailujen vuosi, totesi eräs analyytikko.

-Tai ehkä markkinat odottavat vain uutta sotaa, jota me emme voi vastustaa. Mitäpäs tässä voidaan tehdä? tuumasi analyytikko.

Helsingissä vaihdon kokonaissumma oli päivän päättyessä noin 480 miljoonaa euroa. Tulos oli huonoin moniin vuosiin. Pörssissä kaupankäynti päättyi miinukselle vajaan prosentin lukemissa ja pistemäärään 4912,60.

Vaihdetuimpien osakkeiden joukossa olivat Nokian lisäksi jälleen kerran metsäyhtiöt. Matkapuhelinyhtiö Benefon sijaan jatkoi pörssissä nousuaan sen jälkeen, kun yhtiö ilmoitti eilen saaneensa rahoittajia kelkkaansa. Yhtiön osake oli eilen ensin huimassa laskussa ja sen jälkeen kun rahoitus saatiin aikaan pelkässä nousussa.

Pörssissä ei suuria muutoksia nähty muutenkaan, koska suurin osa yhtiöiden vuositulosten julkistuksista on jo takana. New Yorkin pörssi avautui tänään miinuksella ja samassa alamäessä oli myös Nokian osake 13 dollarin hinnalla ja yli kahden prosentin laskulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.