Pörssikatsaus

Helsingin pörssin päivä sujui laskevien hintojen tahdissa vaikka aamun kahden prosentin notkahdus loiveni päivän päätteeksi 1,2 prosentin miinukseen ja Hex-indeksi osoitti pistelukua 7590,16. Painorajoitettu portfolioindeksi pysyi lähes ennallaan sillä indeksi osoitti miinusta 0,05 prosenttia.

Hexiä veti alaspäin Nokia, jonka osakkeen hinta halpeni 2,13 euroa 81,35 euroon. Metsäyhtiöistä UPM-Kymmene ja Stora Enso laskivat 0,10-015 euroa, mutta päinvastaiseen suuntaan kulki Metsä-Serla, jonka A-osake nousi yli kahdeksan prosenttia 9,20 euroon. Kaiken kaikkiaan metsätoimiala heikkeni 0,35 prosenttia. Metalli- ja konepajaosakkeet heikkenivät 0,3 prosenttia mutta pankki- ja rahoitusala paransi 0,6 prosenttia. Kokonaisvaihtoa oli koossa jatkuvan kaupankäynnin päätteeksi 370 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.