Pörssikatsaus

Helsingin pörssin indeksikäyrät sojottivat alamäkeen kaupankäynnin alettua, vaikka etukäteen analyytikot odottivat aivan päinvastaista suuntaa. Pörssin vahvat osakkeet Nokia ja Sonera halpenivat. Nokialle odotettiin nostetta, kun sen amerikkalainen kilpailija Motorola oli kertonut, ettei sen liikevaihto yltänyt odotusten mukaiseksi.

Nokian halventuminen 2,6 eurolla 179,50 euroon veti Hex-indeksin prosentin miinukselle pistelukuun 14658. Soneran hinta oli 1,1 euroa maanantaista vähemmän eli 69,50 euroa. Myös painorajoitettu portfolioindeksi näytti loivaa laskua.

Metsäosakkeet olivat vajaan prosentin plussalla, pankki-, metalli- ja konepajaosakkeet pysyttelivät lähes maanantain tasolla.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.