Pörssikatsaus

Nikkei-indeksi on ollut nousussa heti viikon alkajaisiksi. Yhdysvalloissa teollisuus- ja teknologiapörssit kulkivat perjantaina eri suuntiin.

Nikkei-indeksi on noussut Tokiossa aamulla kaksi prosenttia eli 291,38 pistettä. Aamukaupankäynnin päättyessä kello 11 paikallista aikaa indeksi oli pisteluvussa 15 129,16.

Pörssit

Yhdysvalloissa pörssit kulkivat perjantaina eri suuntiin. Teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi laski reilut puoli prosenttia, teknologia-pörssi Nasdaq sen sijaan nousi hieman. Suomalaisosakkeista Nokia päätyi lähes Helsingin perjantaiseen päätöslukemaan. Sonera sen sijaan laski reippaasti, mutta jäi silti hivenen Helsingin päätöskurssin yläpuolelle.

Korot ja valuutat

Valuuttamarkkinoilla euro on saanut tilapäisesti pontta Euroopan keskuspankin perjantaisista tukiostoista. Yhteisvaluutan lento hyytyi kuitenkin pian. Aamun aikana euron hinta on ollut noin 0,87 dollaria. Dollari on heikentynyt jeniä vastaan.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltain pitkä korko on kääntynyt selvään nousuun, Saksan 10-vuotinen korko on pysynyt vakaana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.