Pörssikatsaus

Helsingin pörssin aamulla alkanut loiva alamäki jatkui iltapäivän alussakin, kun Nokian ja Soneran osakkeet vetivät yleisindeksiä alas.

Nokian hinta oli hiipunut 1,75 euroa 56,20 euroon, eivätkä välittäjät löytäneet ilmiölle mitään yksittäistä syytä. Atlantin takana Nokiaa myytiin eilen, mikä sitten heijastui myös Helsinkiin. Soneran osakkeen hinta tuli pahimmillaan alaspäin 6,2 prosenttia 51,50 euroon, kun yhtiö kertoi ostavansa ruotsalaisen tietoturvayhtiön. Kello 13.50 aikaan Soneraa vaihdettiin 51,80 euroon.

Hex-indeksi oli alentunut 2,9 prosenttia pistelukuun 15917 ja painorajoitettu portfolioindeksi näytti 1,4 prosentin heikentymistä. Maanantaina vauhdissa olleet Helsingin Puhelin ja HPY Holding olivat tänään laskussa. Myöskään metsäyhtiöt eivät jaksaneet pysytellä nousu-uralla, vaan toimiala oli heikentynyt 0,7 prosenttia. Pankki- ja rahoitus oli vahvistunut 0,7 prosenttia ja metalli- ja konepajatoimiala 0,2 prosenttia. Kokonaisvaihtoa oli koossa 363 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.