Pörssikatsaus

Helsingin pörssi on avautunut odotetusti laskussa, kun Nokian kurssi jäi New Yorkissa Helsingin edellisen päätöstason alapuolelle. Jyrkimpään laskuun Helsingissä lähti kuitenkin aamulla ennakkotietoja tuloksesta antanut Stonesoft, jonka kurssi oli parinkymmenen minuutin kaupankäynnin jälkeen pudonnut yli 30 prosenttia 7,50 euroon. Nokian osake oli halventunut 0,99 eurolla 35,15 euroon ja Sonera 0,79 eurolla 19,30 euroon.

Hex-indeksi oli 2,16 prosenttia miinuksella 10457 pisteessä, portfolioindeksi 0,98 prosentin laskussa ja vaihtoa koossa noin 45 miljoonaa euroa. Sysopenin ennakkotiedot sen sijaan olivat sijoittajille mieleen, sillä osakkeen kurssi koheni aamulla kymmenen prosenttia 6,39 euroon. Keskeisistä toimialoista sekä metsä- että metalliyhtiöiden kurssit lähtivät aamulla noin puolen prosentin nousuun. Pankki- ja rahoitussektori taas oli melkein 0,7 prosenttia miinuksella.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.