Pörssikatsaus

Helsingin pörssi oli aamupäivällä vaisu, sillä New Yorkin eilen kiinni olleet pörssit eivät antaneet virikkeitä kaupankäynnille. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi oli kello 12.30 2,8 prosenttia plussan puolella 9215,87 pisteessä.

Painorajoitettu portfolioindeksi oli 1,2 prosenttia lähtötasonsa yläpuolella 3321,76 pisteessä. Miljardin markan Thaimaa-kaupan aamulla julkistanut Nokia oli puolen päivän jälkeen vajaan neljän prosentin nousussa 29,85 eurossa. Sonera oli niin ikään vajaan neljän prosentin nousussa, vaikka investointipankki Standard & Poor's ilmoitti alentaneensa sen luottoluokitusta.

Valtion teleyhtiön osake maksoi puolenpäivän jälkeen 14,85 euroa. Nousijoiden listalla komeilivat mm. tasan kymmenen prosenttia noussut Benefon, 9,5 prosenttia noussut Aldata ja 8,2 prosenttia noussut Stonesoft. Tuloksensa julkistaneen elektroniikkayhtiö Wecanin osake puolestaan menetti tiistaiaamuna arvostaan 11 prosenttia. Keskeisistä toimialoista parhaiten menestyi tele- ja elektroniikka-ala, joka käänsi eilisen vajaan kolmen prosentin laskunsa lähes neljän prosentin nousuksi.

Metalli- ja metsäosakkeet olivat 0,2 prosenttia plussalla, kun taas pankki- ja rahoitusosakkeet olivat 0,7 prosenttia miinuksella. Kello 12.30 mennessä vaihtoa oli kertynyt vajaat 163 miljoonaa euroa eli noin 967 miljoonaa markkaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.