Pörssipäivä: Alamäki jatkui

Tietotekniikkasektori veti Helsingin pörssiä laskuun. Laskuvire sai alkunsa Yhdysvalloista, missä yhtiöiden tulosvaroitukset eivät tunnu loppuvan. New Yorkissa Dow Jones -indeksi lähti alkuillasta prosentin laskuun eikä Nasdaq-indeksi löytänyt selvää suuntaa.

Helsingissä keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi taipui kolme prosenttia pistelukuun 13 371. Portfolioindeksi laski 0,7 prosenttia. Nokian hinta putosi 2,07 eurolla 47,44 euroon, mutta Sonera jaksoi ponnistaa 30 euron yläpuolelle 30,55:een. Matkapuhelinvalmistaja Benefon onnistui nostamaan kurssiaan lähes 15 prosenttia, kun yhtiö aloitti suunnatun osakeannin kotimaisille ja ulkomaisille sijoittajille.

Keskeisistä toimialoista metsäteollisuus painui 2,1 prosenttia miinukselle, metalli- ja konepajateollisuus vahvistui puoli prosenttia ja pankki- ja rahoitusala 1,3 prosenttia. Kauppaa käytiin edelleen vaisusti ja vaihtoa kertyi 540 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.