Pörssipäivä: Epävarmuus haihtui ja Helsingissä päädyttiin nousuun

Pitkin päivää alamaissa madellut Helsingin pörssi kääntyi loivaan nousuun New Yorkin markkinoiden avautumisen jälkeen. Aluksi Wall Streetin markkinat notkahtivat, mutta lopulta amerikkalaissijoittajat alkoivat ostaa osakkeita ja kurssit kääntyivät nousuun.

Päivän aluksi pörssikauppaan heijastui myös sijoittajien epävarmuus, kun ei vielä tiedetty, mitä Yhdysvaltain ilmaiskut Afganistaniin merkitsevät. Erään välittäjän mukaan päivällä huomattiin, ettei taivas ole pudonnut niskaan ja osakkeita uskallettiin taas ostaa.

Kaupankäynti myös vilkastui iltaa kohti, sillä kokonaisvaihtoa kertyi 404 miljoonaa euroa. Välittäjien arvio on, että odottava tunnelma osakemarkkinoilla kuitenkin jatkuu pitkin viikkoa.

Päivän päätteeksi Helsingissä kirjattiin Hex-indeksille nousua 1,14 prosenttia ja 6405 pistettä. Painorajoitettu portfolioindeksi päätyi puoli prosenttia plussalle.

Nousua veti Nokia, jonka päätöshinnaksi kirjattiin 18,70 euroa. Nousua perjantaista 1,6 prosenttia. Metsätoimiala oli niin ikään hyvässä vedossa, sillä koko toimiala koheni 1,8 prosenttia. UPM-Kymmenen loppuhinnaksi tuli 33,95 euroa, mikä on 2,6 prosenttia perjantaista korkeampi.

Stora Enson hinta parani 1,4 prosenttia 12,70 euroon. Vahvimmassa nousussa oli JOT Automation, jonka osakekurssi nousi 12,5 prosenttia 0,63 euroon. Osakekurssia nostivat tiedot yhtiön perustajan Veikko Lesosen halusta lisätä omistusosuuttaan yhtiössä.

Euroopan pörsseissä lentoyhtiöiden osakekurssit olivat laskussa kautta linjan. Helsingissä Finnairin hinta pysyi perjantain tasolla 3,70 eurossa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.