Pörssipäivä: Harmaata ja synkkää

Matalapaine vallitsi tänään myös Helsingin pörssissä.

Pörssin yleistä kehitystä kuvaava Hex-indeksi päätyi lopulta 2,1 prosenttia miinukselle 15 980 pisteen tasolle. Painorajoitettu portfolio-indeksi laski sekin 0,4 prosenttia. Kokonaisvaihtoa kertyi Jälkipörssi I mukaanlukien yli 820 miljoonaa euroa.

Pörssiä veti alaspäin Nokia, jonka osakkeen kurssi laski 3,2 prosenttia päätöskurssin ollessa 57 euroa. Eilen hurjan 11 prosentin syöksyn kokenut Sonera nousi tänään kaupankäynnissä lähes kaksi prosenttia 45,8 euron tasolle.

Muista toimialoista metsäteollisuus päätyi yli prosentin nousuun Stora-Enson perässä. Myös metalliteollisuus sekä pankit nousivat hiukan. Kärkinousijoita olivat Finnlines (+4,2 prosenttia), Nedecon (+4,1) sekä Hartwall (+3,8). Eniten laskivat Benefon (-9 prosenttia) ja Menire (-8,5).
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.