Pörssipäivä: Hex romahti Nokian perässä

Nokian osavuosikatsaus ei ollut sijoittajien odotusten mukainen. Nokia ennakoi vuoden kolmannen neljänneksen tuloksesta toisen neljänneksen tulosta heikompaa, mikä oli myrkkyä yhtiön osakekurssille. Nokian osakkeen arvosta katosi tämänpäiväisessä kaupankäynnissä yli viidennes. Kurssi laski lopulta 21 prosenttia päätöskurssin jäätyä 45 euron tasolle.

Nokia veti myös Hex-indeksin hurjaan 16 prosentin alamäkeen. Indeksi laski laski 2564 pistettä ja päätyi lopulta 13 488 pisteen tasolle. Painorajoitettu portfolio-indeksi laski sekin 5,2 prosenttia. Kokonaisvaihtoa pörssille kertyi peräti 3,5 miljardia euroa, mikä ylittää tavallisen kesäpäivän pörssivaihdon moninkertaisesti.

Nokia teki alkuvuonna 2,76 miljardin euron tuloksen ennen veroja. Nousua vuodentakaisesta kertyi liki 70 prosenttia. Vuoden toisen neljänneksen tulos oli 1,42 miljardia euroa eli eli lähes tarkalleen analyytikkojen konsensusennusteen verran. Ollila totesi osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä, että kolmannen vuosineljänneksen osakekohtainen tulos jäänee huhti-kesäkuuta matalammaksi, mikä pelästytti sijoittajat.

Nokian osake ampaisi syöksyyn myös New Yorkin pörssissä. Kello 18.20 Suomen aikaan osake oli halventunut 22,2 prosenttia kurssin ollessa 42,8 dollarin tasolla. Hektistä tunnelmaa lisäsi Helsingin arvopaperipörssin ongelmat informaatiojärjestelmässä, minkä vuoksi osakekurssit eivät ole päivittyneet iltapäivän jälkeen. Nokian sekä Hex-indeksin päätöslukemat pitänevät ongelmista huolimatta paikkaansa
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.