Pörssipäivä: Iltaa kohti laskuun

Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöksen odottelu heijastui tänään kaupankäyntiin myös Helsingin pörssissä. Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi mateli pitkin päivää selvästi pakkasella ja päivän kokonaisvaihto jäi eilistä heikommaksi 626 miljoonaan euroon.

Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöstä odotetaan kello 21.15 Suomen aikaa. Etukäteisarvioiden mukaan pankki tyytyy pitämään rahamarkkinoita ohjailevan koron vielä ennallaan.

Helsingissä kaupankäynnin päätteeksi keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi osoitti kahden prosentin laskua 8328 pisteessä. Pörssiveturi Nokian hinta aleni 0,76 euroa 24,97 euroon. Koko teknologia- ja telekommunikaatiotoimiala taipui 2,7 prosenttia, mutta vastavirtaan sinnitteli toinen kotimainen matkapuhelinvalmistaja Benefon, jonka kurssia kyyditsivät tiedot uusista sopimuksista Amerikoissa.

Benefonin osake kallistui reilut 12 prosenttia 2,76 euroon. Metsätoimialan osakkeet heikkenivät keskimäärin 2,7 prosenttia. Metsäalaa painoivat tuoreimmat tiedot sellun ja paperin hintojen alentumisesta.

UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Juha Niemelä puolestaan totesi yhtiökokouksessa, että paperin kysyntä on alkuvuonna ollut heikkoa. Parannusta on Niemelän mukaan luvassa loppuvuonna.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.