Pörssipäivä: Lasku jatkui tänään

Helsingin pörssilasku jatkui tänään, kun Britannia esitteli todisteita Irakin sota-aikeista ja tulosvaroitusten virta Yhdysvalloista jatkui. Yhdysvalloissa julkaistut odotettua vahvemmat kuluttajaluottamusluvut syyskuulta loivensivat kuitenkin osakkeiden laskua illansuussa.

Hex-yleisindeksi oli päiväkaupan päättyessä 2,3 prosentin laskussa 5 008,75 pisteessä käytyään aiemmin päivällä 5 000 pisteen alapuolella lähellä elokuun alkupäivien lukemia. Portfolioindeksi, jossa yksittäisten osakkeiden paino on rajoitettu enintään kymmenesosaan, heikentyi 2,8 prosenttia.

Nokian osake heikentyi 1,7 prosenttia 12,48 euroon. Sonera luisui 5,2 prosenttia 3,66 euroon.

Konsulttiyhtiö Jaakko Pöyry Groupin ilmoitus odotettua heikommasta tuloskehityksestä ja metsäteollisuuden investointien jähmeydestä painoi sen osakkeen 14,4 prosentin laskuun 13,01 euroon. Kaupankäynti osakkeella oli tosin vähäistä.

Paperikoneita valmistavan konepajakonsernin Metson osake luisui 6,3 prosenttia 10,50 euroon.

Metsäosakkeiden lasku jatkui kautta linjan, kun toimialaa varjosti amerikkalaisten paperinvalmistajien Temple-Inlandin ja Weyerhaeuserin tulosvaroitukset. Jyrkin lasku kirjattiin M-realin B-osakkeelle, joka heikentyi 4,6 prosenttia 7,20 euroon. Konepajakonserni Wärtsilän B-osake laski 3,0 prosenttia 13,35 euroon, vaikka yhtiö kertoi saaneensa noin 12 miljoonan euron voimajärjestelmätilauksen Kiinasta.

TietoEnatorin osakkeen useita päiviä kestänyt lasku sen sijaan loiveni, mutta osake päätyi silti 1,7 prosentin laskuun 10,91 euroon. Osaketta tuki illansuussa TietoEnatorin ilmoitus sen ja Ylen uudesta yhteisyrityksestä, josta TietoEnatorin osuudeksi tulee 80 prosenttia.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden osakkeet luisuivat, kun pörssikurimuksen arvioitiin heikentävän niiden tulosnäkymiä. Nordea heikentyi 3,6 prosenttia 3,99 euroon. OKO lipsui 1,4 prosenttia 14,30 euroon ja Sampo 4,5 prosenttia 6,36 euroon. Pohjola laski 2,9 prosenttia 13,90 euroon.

Pörssin kaupankäynti piristyi edellispäivästä, ja kokonaisvaihtoa kertyi päiväkaupassa lähes 600 miljoonaa euroa.

(Kauppalehti-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.