Pörssipäivä: Nokia ja Sonera nousussa

Pörssin viikko päättyi Helsingissä vahvasti Nokia-vetoiseen nousuun. Yleisindeksi Hex petrasi eilisestä 3,7 prosenttia ja nousi viikon päätteeksi 15815 pisteeseen.

Painorajoitetun portfolioindeksin nousu oli vaatimattomampi, 1,2 prosenttia. Kauppa sai iltapäivällä lisävauhtia USA:n tuoreista työllisyysluvuista. Talous näyttää rapakon takana olevan rauhoittumassa, mikä tekee uusista koronnostoista epätodennäköisempiä.

Vaihdetuin osake Nokia kävi päivän mittaan jo yli viiden prosentin nousussa, mutta parannukseksi eilisestä kirjattiin lopulta 4,5 prosenttia. Osakkeen hinnaksi jäi 55,90 euroa. Nokiaa siivittivät monet hyvät uutiset. Ruotsalaislehti julkaisi tänään tiedot, joiden mukaan matkapuhelimien kysyntä tämän vuoden toisella neljänneksellä olisi ollut ennätysmäinen. Potkua tuli myös Hollannin umts-huutokaupan vaisusta avauksesta. Jos operaattorit saavat lupansa halvalla, rahaa verkkojen kehittämiseen jää enemmän, markkinoilla katsottiin.
Lisäksi eteläkorealaiset operaattorit kertoivat tänään, että ne aikovat suosia w-cdma-tekniikkaa, johon Nokiakin on panostanut.

Sonera ampaisi päivän viimeisinä tunteina kuuden prosentin nousuun, joka veti yhtiön viikon plussalle. Osakkeen hinnaksi tuli 49,60 euroa. Useimmat toimialat nousivat, mutta vajaan prosentin laskun kokivat pankit ja rahoitus sekä sijoitus.

Myös pieniä teknologiayrityksiä, kuten Comptel ja Nedecon, löytyi selvien laskijoiden listalta. Nasdaq ja Dow Jones avasivat perjantaina ylöspäin, ja mm. Sonera oli New Yorkissa yli viiden prosentin nousussa. Ensi viikolla kaupankäynti siis jatkunee Helsingissäkin noususuunnassa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.