Pörssipäivä: Sonera ja Nokia synkistivät viikon alkua

Soneran ja Nokian alamäki Helsingin pörssissä pisti yleistä hintakehitystä kuvaavan Hex-indeksin 2,5 prosentin laskuun viikon alkajaisiksi.

Selkeimmin tänään vastavirtaan kulkivat metalliteollisuuden yhtiöt, joiden hinnat kallistuivat keskimäärin hieman vaille 0,8 prosenttia. Nousussa olivat myös mm. pankkien ja muun teollisuuden yhtiöt. Nousijoiden myötä Nokian painoarvosta rajattu portfolioindeksi mittasi päivän laskuksi 0,8 prosenttia.

Kaupankäynti oli selvästi keskimääräistä vähäisempää: ennen jälkipörssiä ja iltakauppaa vaihtoa kertyi vain hieman alle 450 miljoonaa euroa.

Kymmenestä eniten vaihdetuimmasta yhtiöstä päivän nousijoiden listalta löytyi vain Wärtsilä, jonka osakkeen hinta kallistui perjantaista noin 3,6 prosenttia. Wärtsilä ilmoitti kuitanneensa suurvoitot, kun se kevensi omistustaan lukkoyhtiö Assa Abloyssa.

Laskijoiden kärkikymmeniköstä ei löytynyt yhtäkään yhtiötä, joka olisi ollut myös kymmenen eniten vaihdetuimman yhtiön listalla. Tj Groupin hinta putosi lähes 13 prosentin vauhdilla, millä se johti laskijoiden listaa.

Nokian osakkeen hinnasta suli päivän aikana lähes 3,5 prosenttia, millä viralliseksi päätöshinnaksi tuli 35,10 euroa. Soneran alamäki oli vielä aavistuksen rivakampaa ja päivän virallinen päätöshinta jäi 10,36 euroon. Molempien lasku vain vahvistui, kun kaupankäynti New Yorkissa alkoi.

Tietoteniikkayhtiöiden jälkeen eniten tippuivat mediayhtiöiden osakkeet. Sanoma-WSOY:n tulos jäi ennakoitua huonommaksi, mutta sitä enemmän laski Alma Media.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.