Pörssipäivä

Yhdysvaltain korkopäätöksen odottelu jännitti tänään koko maailman osakemarkkinoita, myös Helsinkiä.

Porssirakennus

Aamuinen nousutunnelma kääntyi selvään laskuun, kun Nokia ja metsäteollisuus laskivat mäkeä. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi heikkeni 80,73 pistettä eli 1,07 prosenttia pistelukuun 7462,29, ja Nokiasta painorajoitettu portfolioindeksikin aleni 0,75 prosenttia.

Pörssimuuli Nokia halpeni 1,12 euroa osakkeelta 78,53 euroon. Myös siansyömän osavuotuloksen julkaissut Atria laimeni 6,38 prosenttia 4,4 euroon. Masentuneet metsäosakkeet halpenivat 2,5 prosenttia. Nousijoitten vähäväkisellä listalla menestyi parhaiten Menire, jonka osake vahvistui 9,62 prosenttia 2,85 euroon. Myös koko pankki- ja rahoitusala petrasi 0,43 prosenttia, ja metallialakin pääsi 0,22 prosenttia plussalle.

Päivälle kertyi kokonaisvaihtoa reilut 230 miljoonaa euroa.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.