Pörssissä hiljaista

Helsingin pörssi on viettänyt hiljaiseloa päivällä. Hieman puolen päivän jälkeen Hex-yleisindeksin nousu oli laantunut 1,1 prosenttiin ja vaihtoa oli kertynyt vaatimattomasti 147,24 miljoonaa euroa.

Osakemarkkinat kautta maailman odottelivat presidentti George W. Bushin puhetta, jonka hänen on määrä pitää myöhemmin tänään. Bushilta odotettiin mm. osinkojen verotuksesta luopumista, mikä olisi omiaan virkistämään alamaissa olevia osakekursseja. Toisaalta markkinoita hillitsee edelleen mahdollinen sota Irakia vastaan.

Hexin pisteluku oli puolen päivän jälkeen 6149,96. Painorajoitettu portfolioindeksi liikkui lähes yleisindeksin tahtiin ollen 0,81 prosenttia plussalla. Nokian nousu vaimeni aamusta 1,55 prosenttiin, ja yhtiön kurssi oli 16,41 eurossa. Ilkan 10,23 prosentin nousu oli suhteellisten nousijoiden listan kärkeä, joka muodostui muuten enimmäkseen it-osakkeista. Laskijoiden listaa johti Lännen Tehtaat 6,86 prosentin miinuksella.

Toimialaindekseistä ainoastaan media ja elintarvikkeet olivat laskussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.