Pörssivuosi oli odotettua parempi

Pörssivuosi 2010 on ollut odotettua parempi. Suurinta kasvu on ollut Aasiassa, mutta myös Yhdysvaltain ja Euroopan pörssivuosi on ollut varsin räväkkää.

- Pörssivuosi jää oikeastaan jopa vahvemmaksi kuin mitä ennalta osattiin odottaa. Varsinkin Helsingin pörssissä kehitys on ollut todella vahvaa. Etenkin konepajapuolella on nähty hyvää nousua, mikä on taas vetänyt markkinoita ylöspäin. Konepajathan hyötyvät etenkin kehittyvien markkinoitten kasvusta, mikä on satanut suomalaisyhtiöitten laariin ja näkynyt niiden kurssikehityksessä, sanoo Nordea Varallisuudenhoidon osakestrategi Eero Färkkilä.

Helsingissä pörssi on noussut vuodessa lähes 20 %. Suomessa yhtiöt ovat tehneet hyviä tuloksia ja se näkyy myös pörssikursseissa. Parinkymmenen markkina-arvoltaan suurimman yhtiön tulos parani 28 % tammi-syyskuussa. Isojen yhtiöiden listalla vuoden kovimmat nousijat ovat konepajayhtiöitä, kuten Wärtsilä, Cargotec, Metso ja Kone.

- Nokia on jäänyt aikalailla tässä yleisessä markkinakehityksessä jalkoihin nimenomaan yhtiön älypuhelinongelmien takia.

Suurin riski piilee Euroopassa

Yhdysvalloissa tilanne on vielä kaksijakoinen. Markkinoilla luotetaan elvytykseen, mutta ongelmia ei ole vielä selätetty. Maan työttömyys on yhä huippukorkealla 9,8 prosentissa ja asuntojen hinnat laskevat edelleen.

Suurin riski piilee kuitenkin kotimantereella Euroopassa.

- Jos Euroopan velkakriisi kärjistyy ja nykyisten ongelmamaiden eli Kreikan, Irlannin ja ehkä Portugalin lisäksi vielä jokin suuri maa ajautuu vaikeuksiin, siitä voi seurata osakemarkkinoiden lamautuminen, Färkkilä sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.