Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosinkoja

Osinkojen määrä tammi-lokakuussa nousi jo noin 200 miljoonaa euroa suuremmaksi kuin aiempana ennätysvuonna 2001.

Pörssiyhtiöiden omistajilleen maksamat osingot nousevat tänä vuonna ennätyksellisiksi. Osinkojen määrä nousi arvo-osuusjärjestelmän kuukausitilaston mukaan tammi-lokakuussa jo noin 200 miljoonaa euroa suuremmaksi kuin ennätysvuonna 2001.

Pörssiyhtiöiden maksamat osingot kohosivat lokakuun loppuun mennessä jo 5827,9 miljoonaan euroon. Korkeimmillaan tätä ennen pörssiyhtiöiden osingot nousivat vuonna 2001 noin 5630 miljoonaan euroon. Koko viime vuonna osinkoja maksettiin 4904,1 miljoonaa euroa eli 923,8 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana tänä vuonna.

Pörssiyhtiöiden osingonmaksu kasvoi nopeasti 1990-luvun jälkipuoliskolla. Yhtiöt maksoivat vuonna 1996 osinkoja 1040 miljonaa euroa, vuonna 1997 1250 miljoonaa euroa ja vuonna 1998 1930 miljonaa euroa. Vuonna 1999 osingot nousivat 2780 miljoonaan euroon ja vuonna 2000 5600 miljoonaan euroon. Vuoden 2001 ennätyksen jälkeen osingot laskivat vuonna 2002 4740 miljoonaan euroon.

Helsingin pörssin ulkomaisen omistuksen markkina-arvo kasvoi kuukausitilaston mukaan lokakuussa peräti 25,5 miljardia euroa. Se nousi HEXin mukaan 49,8 prosentista 63,4 prosenttiin pörssin koko markkina-arvosta. Ulkomaisen omistuksen osuus kaikista noteeratuista osakkeista kasvoi tilaston mukaan kuitenkin vain 0,1 prosenttiyksikköä 34,1 prosenttiin.

Ulkomaisen omistuksen markkina-arvo nousi

Ulkomaisen omistuksen markkina-arvo nousi lokakuun lopussa 10,0 miljardia euroa suuremmaksi kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Samaan aikaan pörssin koko markkina-arvo laski 159,3 miljardista eurosta 155,4 miljardiin euroon.

Lokakuun lopussa kaikkiaan 21 noteeratun suomalaisen yrityksen osake-enemmistö oli ulkomaisessa omistuksessa. Metson omistus siirtyi lokakuussa ulkomaille, kun ulkomaisen omistuksen osuus Metson osakkeista ylitti 50 prosenttia. Omistus nousi 49,3 prosentista 50,3 prosenttiin.

Nokian ulkomainen omistus laski lokakuussa 87,8 prosentista 87,2 prosenttiin. Stora Enson ulkomainen omistus nousi 0,5 prosenttiyksikköä 70,7 prosenttiin. UPM-Kymmenen ulkomainen omistus kohosi 62,6 prosentista 63,3 prosenttiin. Alma Mediasta ulkomaisessa omistuksessa oli lokakuun lopussa 52,4 prosenttia ja Amerista 51,9 prosenttia.

Koneen osakkeista 41,6 prosenttia oli lokakuun lopussa ulkomailla. M-Realin ulkomainen omistus nousi 36,7 prosentista 38,7 prosenttiin. Sammosta ulkomaisessa omistuksessa oli 34,3 prosenttia, Elisasta 32,7 prosenttia ja Rautaruukista 31,1 prosenttia. Outokummusta ulkomaisessa omistuksessa oli lokakuun lopussa 23,6 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.