Prodi uskoo euron vakuuttavan britit

Euroopan unionin komission puheenjohtaja Romano Prodi ennustaa, että euroseteleiden ja kolikoiden käyttöönotto saa myös vastahakoiset britit siirtymään yhteisvaluutan käyttäjiksi. Independent-lehdessä julkaistun haastattelun mukaan Prodi uskoo, että tutustuminen uuteen rahaan tekee sen hyväksyttäväksi.

-Irlannista, Ranskasta ja Saksasta Britanniaan tulevat ihmiset käyttävät euroja ja siihen joudutaan suhtautumaan samoin kuin dollariinkin. Euro opitaan kokemaan tuttuna, se ei enää ole mikään kummajainen. Pian ihmiset jo kysyvät, miksi me emme käytä samaa rahaa kuin naapurimmekin, sanoi Prodi.

Huomisesta alkaen yli 300 miljoonaa ihmistä 12 euromaassa käyttää yhteistä rahaa. Eurorahan tullessa käyttöön sen ulkopuolella ovat EU:n jäsenmaista Britannia, Tanska ja Ruotsi.

Independent oli uudenvuodenaattona omistanut kokonaisen sivun euron käyttöönotolle otsikolla "Vallankumous, joka vaikuttaa meihin kaikkiin". Guardianilla oli eurosta myös sivun juttu, jonka otsikon mukaan "Euron kannattajat vaativat vahvempaa johtajuutta".

Times ja Daily Telegraph antoivat eurolle tilaa hyvin lyhyesti. Timesin mukaan Britannian Eurooppa-ministeri Peter Hain "yrittää hillitä eurokuumetta". Telegraphin mukaan pääministeri Tony Blairia oli arvosteltu viikonlopun liian myönteisen europuheen vuoksi.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.