Professori: Kärsimysten tien loppu - Kreikan erottava eurosta

Euromaat pääsivät viime yönä sopuun Kreikan toisesta tukipaketista. Paketin arvo on 130 miljardia euroa. Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopistolta ei usko tukipaketin ratkaisevan Kreikan ongelmia.

- Kreikalle ei voi olla ratkaisua ennen kuin Kreikan kaksoisvaje on hallinnassa. Kaksoisvaje tarkoittaa sitä, että Kreikan julkinen sektori on erittäin voimakkaasti vajauksellinen, sillä on suuri velka ja toisaalta Kreikan kansantalouden vaihtotase on vahvasti epätasapainossa, Kanniainen sanoo MTV3 Huomenta Suomessa.

Kreikan rahoitus ei riitä maan menojen ja velkojen hoitamiseen. Tukipaketin avulla maa sitoutuu jatkamaan sisäistä devalvaatiota.

- Tämä säästöohjelma tarkoittaa sitä, että Kreikka on edelleen sisäisen devalvaation, deflaation ja supistumisen tiellä.

Palattava omaan rahaan

Kansantaloustieteen professorin on vaikea ymmärtää miten Kreikan ulkoinen tasapaino voisi palautua ilman, että Kreikassa on oma raha käytössä ja vahva devalvaatio.

- Taloushistoria opettaa, että oman rahan ja vahvan devalvaation kautta on ratkaisu 1990-luvun kriiseihin eri puolilta maailmaa löytynyt. Valuuttakurssin kiinnittäminen on kuitenkin erittäin vaikea asia. Nyt Kreikka tavallaan elää tällaisessa valuuttakatejärjestelmässä euron kanssa, Kanniainen toteaa.

Pitäisikö Kreikan luopua eurosta, devalvoida ja mennä omia teitään?

- Kyllä minä sitä tarkoitan, jos se suoraan sanoiksi puetaan. Voi kysyä kauanko sisäinen järjestys Kreikassa voi säilyä tällä kärsimysten tiellä, sisäisessä devalvaatiossa.

Kreikalta puuttuu Nokia-ihme

Sekä Suomen 1990-luvun lamassa että Kreikassa leikkaukset on toteutettu julkisella puolella. Leikkauksien lisäksi Suomen nosti markan arvon heikentäminen ja Nokia-ihme.

- Näistä kolmesta elementistä: leikkaukset, valuuttakurssiratkaisut ja Nokia-ihme, Kreikalta puuttuu kaksi. Kreikalla on ainoastaan leikkaukset, Kanniainen huomauttaa.

Lamavuosina valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen muistuttaa Suomen läpikäyneen kovat leikkaukset, joilla saatiin tasapainoa talouteen.

- Mutta ratkaisevan tärkeää oli, että panostimme tutkimukseen ja tuotekehitykseen jopa enemmän kuin ennen lamaa, ja saimme uutta tuotantoa vientiin, Viinan toteaa.

- Myös rahan arvon muuttaminen antoi Suomelle tarvittavan kilpailuruiskeen. Tosin kielteisenä vaikutuksena moni pienyritys kaatui.

(MTV3)

Katso professori Vesa Kanniaisen haastattelu: (Huomenta Suomi 21.2.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.