PTT: talouskasvu laantuu ensi vuonna

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT arvioi talouskasvun laantuvan ensi vuonna.

PTT arvioi talouskasvun putoavan ensi vuonna neljään prosenttiiin kun se on tänä vuonna on viidessä prosentissa.

PTT:n mukaan myös inflaatio hidastuu, mutta jää silti yli kahden prosentin. Laitos kuitenkin korostaa palkkaratkaisun merkitystä. PTT olettaa uusien palkkasopimusten kustannusvaikutusten nousevan runsaaseen kolmeen prosenttiin ensi vuonna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.