Puttonen teilaa ehdotuksen Suomen ja Ruotsin liikepankista

Vesa Puttonen

Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen pitää esitystä valtioiden perustamasta liikepankista populistisena.

- Tällaisena talouden aikana tietysti esitetään kaikenlaista, mutta tässä esityksessä en näe mitään hyvää, Puttonen napauttaa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander puolusti ehdotustaan aamulla MTV3:n Huomenta Suomessa. Hänen mukaansa Nordeasta voitaisiin tehdä uusi valtion liikepankki. Pankin toinen omistaja voisi olla Ruotsin valtio, joka jo nyt on Nordean suurin omistaja. Kianderin mukaan ehdotuksessa ei ole kyse pankin sosialisoinnista, vaan pankin pääomien vahvistamisesta.

Puttonen huomauttaa, että maiden yhteinen liikepankki muodostaisi kilpailuasetelmallisesti täysin mahdottoman tilanteen.

- Silloin meillä olisi yksi dominoiva, valtio-omisteinen pankki, joka veisi kilpailumahdollisuudet muilta. Pohjimmiltaan on kyse siitä, että pankin hallitus johtaa pankkitoimintaa paremmin kuin maan hallitus. Mitä ihmeen erityisosaamista valtiolla olisi tuoda tälle kentälle?

Puttonen myös muistuttaa, että muualla maailmassa huonokuntoiset pankit ovat joutuneet valtioiden syliin, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ollut olemassa.

- Nordea on nähdäkseni hoitanut asiansa hyvin. Olisi käsittämätöntä, että valtio lähtisi nurkkaamaan tällaista pankkia ilman ulkoista pakkoa.

"Tämä vuosi pelkkiä huonoja uutisia"

Rahoituksen professori toivoo EKP:lta reilua koronlaskua.

- Suunta on kuitenkin selvä. Olen ennustanut jo aiemmin, että korko tulee joka tapauksessa lähelle nollaa, joko nopeammin tai hitaammin.

Puttosen mukaan EKP:n hidastelun taustalla on inflaation pelko. Se juontaa juurensa erityisesti Saksasta.

- Viime kesänä EKP vielä nosti korkoa, vaikka ainakin Espanjan markkina oli kääntynyt jo taantumaan. Silloin korkoa nostettiin saksalaisten palkankorotuspaineiden takia. Näin jälkikäteen päätös tuntuu aivan vääränsuuntaiselta.

Puttonen muistuttaa, että yritysten liikevaihdot ovat kautta toimialojen kääntyneet laskuun. Korkojen pitäminen korkealla lisää yritysten taakkaa entisestään.

- EKP:ssa ei haluta ottaa sitä riskiä, että inflaatio pääsisi laukkaamaan. Itse en näe tälle pelolle mitään pohjaa.

Entä milloin näemme käänteen parempaan?

- Reaalitalouden osalta ainakin tämä vuosi tulee olemaan pelkkiä huonoja uutisia. Tietysti osakemarkkinoilla lähdetään nousuun, kun jotain valoa tunnelissa näkyy. Sen ajankohtaa on vaikea arvioida, Puttonen arvioi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.