Raision yksiköt ajettiin alas Raisiossa ja Nokialla

Raisio Oyj:n työntekijät ovat pysäyttäneet tuotannon Nokialla ja Raisiossa tänään kello 18. Syynä on Nokialla toimivan Melia Oy:n kunnossapito-osaston ulkoistaminen YIT:lle. Ulkoistamisen takia Melian pääluottamusmiehen työsuhde Raisioon päättyy työnantajan yksipuolisella ilmoituksella.

Raisiossa pysähtyvät mallastuotantoa lukuunottamatta kaikki muut yksiköt.

Raisio Oyj:n mielestä ulkoistamisessa on kyseessä liikkeen luovutus, jolloin työnantajalla on vain ilmoitusvelvollisuus tulevista muutoksista. Työntekijöiden mielestä kunnossapito-osaston ulkoistamista olisi käsiteltävä henkilökunnan kanssa.

Raisiossa yksiköiden toiminta käynnistetään uudestaan keskiviikkoiltana. Nokialla töihin on tarkoitus palata sunnuntaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.