Rata: Asuntoluottojen marginaali painunut liian pieneksi

Pankkien asuntoluottojen marginaalit ovat Rahoitustarkastuksen mielestä supistuneet vakausnäkökulmasta jo liian kapeaksi. Rata arvioi näin tänään julkistetussa markkinakatsauksessa.

Pankkien kokonaistilanne on Ratan mukaan kuitenkin hyvä ja ne kestivät hyvin hitaan kasvun kauden.

- Pankkien kannattavuus säilyi hyvänä ja vakavaraisuus vahvana. Laskusuhdanteesta huolimatta luottotappiot pysyivät erittäin pieninä, sanoi toimistopäällikkö Jaana Rantama.

Alhainen korkotaso helpotti luottojen takaisinmaksua, mutta söi pankkien rahoituskatetta.

Talletuspankkien puolen prosenttiyksikön koronmuutoksen aiheuttama tuloriski on Ratan mukaan kasvanut alkuvuoden aikana. Koron nousu kasvattaisi rahoituskatetta 162 miljoonalla eurolla. Koron lasku puolestaan rasittaisi entisestään rahoituskatetta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.