Rata: Benefonin osakekaupat poliisitutkintaan

Rahoitusalaa valvova Rahoitustarkastus Rata on antanut poliisin tutkittavaksi matkapuhelinvalmistaja Benefonin osakkeella tehdyt kaupat. Rata ilmoittaa epäilevänsä sisäpiiritiedon väärinkäyttöä, mutta ei julkista epäiltyjen kauppojen ajankohtaa. Ratan mukaan yhtiöllä itsellään ei ole välttämättä mitään osuutta asiaan. Sen enempää Rata ei suostu sanomaan tämänkään asian yhteydessä.

Myös esitutkinnasta vastaava poliisi on yhtä vaitonainen. Poliisi ei myöskään lähde arvioimaan, miten kauan tutkintaan menee. Sen jälkeen ratkaistaan, annetaanko asia syyttäjälle. Syyttäjä päättää, viedäänkö asia oikeuteen. Myöskään Benefonin toimitusjohtajalle Jorma Niemiselle ei ole kerrottu, milloin tehtyjä kauppoja poliisitutkinta koskee.

Sisäpiiriläiseksi voi tulla myös yhtiön ulkopuolinen henkilö, jos hän on saanut jostakin muualta tiedon esimerkiksi suuresta tilauksesta tai tuloksen heikkenemisestä. Niin kauan kuin luottamuksellista tietoa ei ole julkistettu, henkilö on sisäpiiriläinen ja syyllistyy tiedon väärinkäyttöön käydessään kauppaa yhtiön osakkeella. Sisäpiiritiedon turvin voi kuitata voittoja tai välttää tappioita. Sekin on laitonta, että neuvoo toista kauppoihin.
-Minulla ei ole tiedossa, että yhtiön sisällä oleva ihminen tai yhtiö olisi rikkonut sisäpiirisääntöjä, Nieminen suostui vain sanomaan. Rata on jättänyt asian poliisitutkintaan tämän vuoden aikana, mutta epäillyt osakekaupat on voitu tehdä aiemminkin.

Vuosi sitten osake korkealla

Kurssikehitystä seuraamalla otollisia tutkintakohteita löytyy useampiakin, sillä osakkeen hinta on sahannut voimallisesti - kuten koko Helsingin pörssi. Ennen joulua osakkeen hinta laski noin 11,50 eurosta hieman päälle 8 euroon, kun Benefon ilmoitti myös viime vuoden toisen puoliskon jäävän tappiolle.

Helmikuussa osakkeen hinta suli edelleen 4 euroon yleisen alamäen mukana. Maaliskuun aikana osakkeen hinta on noussut takaisin 8 euroon. Vielä syyskuun lopussa Benefonilla käytiin kauppaa melkein 14 eurolla, ja melko tarkalleen vuosi siten osake oli melkein 22 eurossa.

Poliisille yhdeksän tapausta vuonna 2000


Viime vuonna Ratan tutkinnassa oli kaikkiaan 28 tapausta. Niistä poliisitutkintaan annettiin yhdeksän. Ne kaikki ovat edelleen kesken. Yhdessä kohteessa voi olla useampia epäiltyjä. Poliisitutkintaan annetuista neljä koski sisäpiiritiedon väärinkäyttöä, kaksi epäiltyä tiedottamisrikosta ja kaksi kurssin mahdollista vääristämistä eli kurssimanipulaatiota.

Lisäksi tutkintaan annettiin yksi harvemmin esiin tullut tapaus. Siinä epäillään, että sijoituspalveluja on annettiin ilman lupaa. Se kuuluu luokkaan arvopaperirikos tai -rikkomus.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.